Aseman puutarha

Kun tulin Ahtialan asemalle vuonna 2010, piha oli märkää savimaata ja ryteikköä. Opiskelin viherrakentajaksi ymmärtääkseni savea ja vettä. Puutarha on syntynyt vähitellen kokeilemalla, havainnoimalla ja paikan ehdoilla.

Minusta ei olisi tullut puutarhuria ilman ryteikköistä tonttia, jossa vesi nousi korkealle.

Vuonna 1930 tähän tehtiin asema. Vuonna 2010 tulin minä. Suurin osa hehtaarista oli ollut vuosikymmeniä hoitamatta. Oli vesakkoa, ohdaketta, vaapukkaa ja pujoa. Oli leveitä avo-ojia, joiden yli mentiin ratapölkyistä tehtyjä siltoja pitkin. 250 metriä syreeniaitaa oli kasvanut kolmemetriseksi ja romahtanut niin, että se makasi kuusi metriä leveänä pitkin maata.

Suunnitellessani aseman kunnostamista yksi suurista päätöksistä oli kylpyhuoneen paikka. Kuljin talossa hammasharja kädessä ja mietin, mitä haluaisin nähdä aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Päätin, että pellolle tulee pääpuisto, jota sitten katselen kylpyhuoneen ikkunasta.

Kerroin siitä kaverille. "Katso, tuohon tulee puisto ja sitä minä sitten katselen tästä ikkunasta." Hän katsoi ulos ja sanoi: "Minä näen tässä vain helvetillisen työmaan."

Mietin, millainen puutarha tänne sopisi. Vuoden 1962 piirustuksessa oli pieni ratapuisto, talon edessä niittyä ja päädyssä pelto. Ratapuisto raivattiin ensimmäisenä, jotta kyläläiset pääsivät tänne kahville. Ajattelin, että jos Ahtialan asema olisi saanut jatkaa kehittymistään, millainen puutarha täällä olisi nyt. Tutkin Rautatiemuseossa vanhoja asemapuistojen suunnitelmia ja mietin, miten niitä voisi soveltaa Ahtialan asemalle.

Ensin piti kuitenkin ratkaista, miten vesien ohjaus järjestetään. Tontti on savea ja vesi lillui korkealla. Tilasin paikalle kaivinkoneen. Kuski sanoi: "Sata euroa tunti. Sano mistä kaivan." No mistä minä tietäisin?

Ja niin minä lähdin opiskelemaan viherrakentajaksi. Koulussa kysyin joka päivä: "Entä jos on vain savea?" Sitten tulin kotiin ja tein sen, mitä koulussa opin.

Isä sahasi viikkokausia syreeniaitaa alas. Lahden kaupunki vei syreenit rekalla hakkeeksi ja siirsi avo-ojat syreeniaidan yli tien viereen. Ratapölkyt poistettiin. Pihalle tehtiin salaojat. Etupihaa nostettiin 40 senttiä että saatiin kaadot.  Päälle levitettiin kymmenen senttiä hiekkaa.

Minulla on siitä valokuvia. Piha näytti aavikolta. Siirsin aavikolle vaaksan kokoisen tammen. Nyt se on kolme metriä korkea.

Oli pitkä matka siihen, että kylvin ensimmäisen päivänkakkaran.

Muutama vuosi sitten isä katseli ympärilleen ja sanoi: "Tämähän on paratiisi."

Niinhän tämä on. Ja nyt voi myös istua alas ja katsoa, kun heinät heiluvat.

Joka aamu katson kylpyhuoneen ikkunasta pellolle. Se osa on vieläkin rakentamatta.

Minä näen siinä edelleen pääpuutarhan.