Pihakonsultaatio

Onko pihassasi jokin asia, joka mietityttää? Tuntuuko jokin kohta hankalalta, etkä oikein tiedä, mistä lähtisit liikkeelle?

Kun kaipaat pihallesi uutta näkökulmaa

Haluaisitko päästä puutarhassasi helpommalla? Onko pihassasi jokin asia, joka mietityttää? Tuntuuko jokin hankalalta, etkä oikein tiedä, miten sen ratkaisisi?

Pihakonsultaatiossa saat apua siihen, miten saisit pihastasi toimivamman, helppohoitoisemman, viihtyisämmän tai paremmin omaan elämääsi sopivan. 

Katson puutarhaasi kokonaisuutena kiinnittäen huomiota toiminnallisuuteen, helppohoitoisuuteen, luonnonmukaisuuteen ja kauneuteen.  Luonnonmukaisessa puutarhanhoidossa hyödynnetään paikan omia vahvuuksia: maaperää, valoa, vettä ja olemassa olevaa kasvillisuutta. Kun ratkaisut perustuvat paikan olosuhteisiin, puutarhan ylläpito helpottuu. Tavoitteena on puutarha, jossa sinun on hyvä olla, kasvit viihtyvät, arki sujuu ja sen hoitaminen on helppoa.

Kahdessa tunnissa ehtii jo paljon. Saat käytännön neuvoja ja selkeän suunnan, jonka pohjalta voit jatkaa oman pihasi toteuttamista omaan tahtiisi.

Halutessasi saat myös ohjeita puutarhatöiden ajoittamiseen kuunkierron mukaan.

Pihakonsultaatio 90 €/h
Matka-aika 60 €/h

Ota yhteyttä ja kerro, mihin kaipaat apua. Tulen mielelläni paikan päälle vierailemaan puutarhassasi.

 

 

Usko vanhan mökkipihan elvyttämiseksi palasi Outin innostavan konsultaation ja saamieni selkeiden, luonnonmukaisten ohjeiden myötä!

Jatkossa pihatöitäni rytmittää perinnetieto kuun vaiheiden vaikutuksesta ja tässä Kuukalenteri on verraton apulainen.

Asiakaspalaute pihakonsultoinnista

Mukava kuulla sinusta!

Olipa mielessäsi kysymys, idea, varaus tai yhteistyö, voit lähettää viestisi tällä lomakkeella.

Valitse sopivin vaihtoehto

Kirjoita tähän, mitä asia koskee. Jos kysyt kurssista tai tapahtumasta, mainitse sen nimi ja päivämäärä.

Puhelin
040 729 5248

Sähköposti

Y-tunnus
1513787-8

Osoite
Ahtialan asema
Koulumäenkatu 29
15320 Lahti

Ahtialan asema kartalla

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Ahtialan Aseman kursseista, työpajoista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Kirjeissä jaan myös puutarhan kuulumisia, vuodenaikojen mukana syntyviä havaintoja, käytännön vinkkejä ja ajatuksia aseman arjesta. Uutiskirje ilmestyy silloin, kun asemalta on jotain kertomisen arvoista – ei turhan usein.

Tervetuloa mukaan Ahtialan Aseman tarinaan.