Omenapuiden leikkaus

Onko omenapuusi kasvanut liian tiheäksi tai jäänyt vuosiksi leikkaamatta? Leikkaan omenapuita maasta käsin ja ajoitan työn mahdollisuuksien mukaan kuunkierron suotuisiin leikkauspäiviin.

Ilmava ja tasapainoinen omenapuu

Hyvin leikattu omenapuu on ilmava ja tasapainoinen. Leikkaamalla voidaan ylläpitää puun terveyttä ja ohjata kasvua niin, että puuta on helpompi hoitaa ja satoa kerätä.

Säännöllinen leikkaus on omenapuun parasta hoitoa. Puuta kannattaa leikata vuosittain ja sopivasti kerrallaan. Pitkään leikkaamatta olleen puun kunnostaminen voi vaatia useamman vuoden.

Leikkaan omenapuita kuunkierron mukaan mahdollisimman suotuisina ajankohtina. Omenapuiden leikkaamiselle on kuukalenterissa omat parhaat päivänsä, joita pyrin hyödyntämään. Tavoitteena on hillitä vesiversojen voimakasta kasvua.

Leikkauksia voidaan tehdä läpi kasvukauden. Leikkaan omenapuita maasta käsin, enintään noin viisi metriä korkeita puita.

Jos puusi kaipaa ilmavuutta, tasapainoa tai hoitoa, tulen mielelläni leikkaamaan omenapuusi.

Hinta 60 €/h, myös matka-ajalta.

Mukava kuulla sinusta!

Olipa mielessäsi kysymys, idea, varaus tai yhteistyö, voit lähettää viestisi tällä lomakkeella.

Valitse sopivin vaihtoehto

Kirjoita tähän, mitä asia koskee. Jos kysyt kurssista tai tapahtumasta, mainitse sen nimi ja päivämäärä.

Puhelin
040 729 5248

Sähköposti

Y-tunnus
1513787-8

Osoite
Ahtialan asema
Koulumäenkatu 29
15320 Lahti

Ahtialan asema kartalla

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Ahtialan Aseman kursseista, työpajoista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Kirjeissä jaan myös puutarhan kuulumisia, vuodenaikojen mukana syntyviä havaintoja, käytännön vinkkejä ja ajatuksia aseman arjesta. Uutiskirje ilmestyy silloin, kun asemalta on jotain kertomisen arvoista – ei turhan usein.

Tervetuloa mukaan Ahtialan Aseman tarinaan.