
Konstellaatioon voi osallistua myös ilman omaa teemaa edustajana.
Edustajana osallistut toisen konstellaatioon. Sinua voidaan pyytää edustamaan esimerkiksi henkilöä, tunnetta tai muuta kokonaisuuden osaa. Et tarvitse mitään aiempaa kokemusta tai erityisiä taitoja.
Moni yllättyy siitä, kuinka merkityksellinen kokemus edustajana osallistuminen voi olla. Toisen konstellaatio voi koskettaa myös omaa elämää, herättää uusia oivalluksia tai auttaa näkemään omia tilanteita uudesta näkökulmasta. Muutos voi tapahtua, vaikka et työskentelisi oman teemasi kanssa.
Menetelmä sopii täysi-ikäisille, psyykkisesti terveille ja ei-raskaana oleville. Osallistuminen on vapaaehtoista, ja jokainen vastaa omasta osallistumisestaan. Konstellaatio ei korvaa terveydenhuollon tai muun ammattiauttajan antamaa hoitoa tai terapiaa.
Olen Outi Hurskainen, Ahtialan aseman yrittäjä ja käynyt kaksivuotisen kvanttikonstellaatio-ohjaajakoulutuksen.
Työskentelyssäni tärkeintä ovat turvallinen ilmapiiri, hyväksyvä kohtaaminen ja tilan antaminen sille, mikä haluaa tulla näkyväksi. Jokainen tilanne on erilainen. Tavoitteena on luoda mahdollisuus uusien oivallusten syntymiselle ja auttaa näkemään oma elämäntilanne uudesta näkökulmasta.
Ahtialan asemalla mukana voi olla myös muita saman koulutuksen käyneitä ohjaajia.
25 €
Ei päiviä seuraavan 30 päivän aikana.
Tarvitaan sivuston perustoimintoihin, kuten tietoturvaan ja istunnon hallintaan. Aina käytössä.
| Google reCAPTCHA | Google LLCSpam and abuse protection6 months_GRECAPTCHA |
|---|---|
| Cloudflare | Cloudflare Inc.Security, bot protection and performance30 minutes__cf_bm, cf_clearance |
Mahdollistavat lisätoimintoja, kuten valintojesi muistamisen ja Google-karttojen sekä videoiden toimimisen.
| YouTube | Google LLCVideo embedding6 monthsVISITOR_INFO1_LIVE, YSC, PREF |
|---|---|
| Vimeo | Vimeo Inc.Video embedding1 yearvuid, player |
| Google Maps | Google LLCMap embedding6 monthsNID |
| OpenStreetMap | OpenStreetMap FoundationMap embeddingSession |
Meta Platforms Inc.Post embedding3 monthsig_did, csrftoken | |
| YouTube (privacy mode) | Google LLCVideo embedding without tracking cookies until playbackSession |
Auttavat meitä ymmärtämään, miten kävijät käyttävät sivustoa.
| Google Analytics | Google LLCWebsite traffic analysis2 years_ga, _ga_*, _gid, _gat |
|---|---|
| Google Tag Manager | Google LLCTag and script managementSession |
| Hotjar | Hotjar LtdBehavior analytics and heatmaps1 year_hjSessionUser_*, _hjSession_* |
| Microsoft Clarity | Microsoft Corp.Session recording and heatmaps1 year_clck, _clsk |
Käytetään kohdennettuun mainontaan ja sen tehon mittaamiseen.
| Google Ads | Google LLCConversion tracking and remarketing90 days_gcl_au, IDE, test_cookie |
|---|---|
| Meta (Facebook) Pixel | Meta Platforms Inc.Ad conversion tracking and remarketing3 months_fbp, fr |
| TikTok Pixel | TikTok Technology LtdAd conversion tracking13 months_ttp |
| LinkedIn Insight Tag | LinkedIn Corp.Ad conversion tracking6 monthsli_sugr, bcookie, lidc |
Tämä sisältö tulee ulkoisesta palvelusta. Se ladataan vasta, kun sallit luokan ”{category}”.