Konstellaatio LIVE – oma teema

10.12.2026 klo 17-20 LIVE Konstellaatio Ahtialan asemalla – oma teema

KENTTÄ ON AUKI Ahtialan asemalla 10.12.2026 klo 12-16.

Konstellaatiossa kentäksi kutsutaan yhteistä työskentelytilaa, joka syntyy, kun kokoonnumme tarkastelemaan tuotua teemaa.

Osallistu konstellaatioon omalla teemallasi.

Teemasi voi liittyä esimerkiksi ihmissuhteisiin, työhön, päätöksentekoon tai elämässä toistuviin tilanteisiin.

Konstellaatiossa tarkastelemme tilannettasi sellaisena kuin se on. Työskentely voi tuoda näkyväksi yhteyksiä, joita on vaikea hahmottaa pelkän ajattelun avulla, ja avata uuden näkökulman siihen, mikä on tuntunut vaikealta tai kiertänyt pitkään kehää.

Ryhmä toimii konstellaatiossa edustajina. Et tarvitse aiempaa kokemusta.

Ohjaaja

Olen Outi Hurskainen, kaksivuotisen kvanttikonstellaatio-ohjaajakoulutuksen käynyt ohjaaja.

Työskentelyssäni tärkeintä ovat turvallinen ilmapiiri, hyväksyvä kohtaaminen ja tilan antaminen sille, mikä haluaa tulla näkyväksi.

Ahtialan asemalla mukana voi olla myös muita saman koulutuksen käyneitä ohjaajia.

Saapuminen

Osoite on Koulumäenkatu 29, Lahti. Lopputie näyttää kävelytieltä ja kaartuu oikealle punaisen aseman pihaan.

Ilmainen pysäköinti pihassa. Asemalle pääsee helposti myös paikallisbussilla, pysäkin nimi on Koiskalantie 1.

Tervetuloa Ahtialan asemalle!


Menetelmä sopii täysi-ikäisille, psyykkisesti terveille. Ei suositella raskaana oleville. Osallistuminen on vapaaehtoista, ja jokainen vastaa omasta osallistumisestaan. Konstellaatio ei korvaa terveydenhuollon tai muun ammattiauttajan antamaa hoitoa tai terapiaa.

Osoite
Ahtialan asema
Koulumäenkatu 29
15320 Lahti
Näytä kartalla
Sähköposti

Tapahtumapäivät

Torstai 10.12.2026

Lisää kalenteriin
  • 17:00–20:00

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Ahtialan Aseman kursseista, työpajoista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Kirjeissä jaan myös puutarhan kuulumisia, vuodenaikojen mukana syntyviä havaintoja, käytännön vinkkejä ja ajatuksia aseman arjesta. Uutiskirje ilmestyy silloin, kun asemalta on jotain kertomisen arvoista – ei turhan usein.

Tervetuloa mukaan Ahtialan Aseman tarinaan.