
Joulutyöpaja lapselle ja aikuiselle - Oma pieni joulukuusi.
Pakkasta poskilla, havuja käsissä ja joulu jo ajatuksissa.
Tulkaa yhdessä Ahtialan asemalle viettämään talvista päivää ulkoillen, havuja keräten ja oma pieni joulukuusi rakentaen.
Työpajassa teemme pienen ulos laitettavan havukuusen kotiin vietäväksi. Keräämme tarvikkeet Ahtialan aseman puutarhasta.
Opitte, mistä ja miten kuusen oksia leikataan puuta vahingoittamatta ja miten kuunkierto otetaan huomioon havujen keräämisessä.
Keräämistänne havuista rakennatte yhdessä oman pienen joulukuusen kotiin portaille tai parvekkeelle. Voit tuoda mukanasi oman ison ruukun, tai käytämme isoja säilykepurkkeja. Valmis kuusi on noin 80 cm korkea. Kuusi koristellaan latvarusetilla.
Ulkona viileässä se voi säilyä kauniina pitkälle kevättalveen.
Työskentelemme ulkona! Joten pukeudu lämpimästi ja sään mukaan.
Lapsi osallistuu työpajaan yhdessä oman aikuisen kanssa. Aikuinen vastaa lapsesta koko työpajan ajan. Työpajan ohjaaja vastaa työskentelyn ohjauksesta.
Lopuksi menemme kuusenalusmajaan nauttimaan mehua ja pipareita. Posket punaisina ja joulu taas vähän lähempänä.
Kesto: noin 2,5- 3 tuntia. KLO 11-13.30 (14.00)
Hinta 39 € / lapsi + aikuinen.
Hinta sisältää tarvikkeet, kuuman juoman ja piparit.
39 €
Tarvitaan sivuston perustoimintoihin, kuten tietoturvaan ja istunnon hallintaan. Aina käytössä.
| Google reCAPTCHA | Google LLCSpam and abuse protection6 months_GRECAPTCHA |
|---|---|
| Cloudflare | Cloudflare Inc.Security, bot protection and performance30 minutes__cf_bm, cf_clearance |
Mahdollistavat lisätoimintoja, kuten valintojesi muistamisen ja Google-karttojen sekä videoiden toimimisen.
| YouTube | Google LLCVideo embedding6 monthsVISITOR_INFO1_LIVE, YSC, PREF |
|---|---|
| Vimeo | Vimeo Inc.Video embedding1 yearvuid, player |
| Google Maps | Google LLCMap embedding6 monthsNID |
| OpenStreetMap | OpenStreetMap FoundationMap embeddingSession |
Meta Platforms Inc.Post embedding3 monthsig_did, csrftoken | |
| YouTube (privacy mode) | Google LLCVideo embedding without tracking cookies until playbackSession |
Auttavat meitä ymmärtämään, miten kävijät käyttävät sivustoa.
| Google Analytics | Google LLCWebsite traffic analysis2 years_ga, _ga_*, _gid, _gat |
|---|---|
| Google Tag Manager | Google LLCTag and script managementSession |
| Hotjar | Hotjar LtdBehavior analytics and heatmaps1 year_hjSessionUser_*, _hjSession_* |
| Microsoft Clarity | Microsoft Corp.Session recording and heatmaps1 year_clck, _clsk |
Käytetään kohdennettuun mainontaan ja sen tehon mittaamiseen.
| Google Ads | Google LLCConversion tracking and remarketing90 days_gcl_au, IDE, test_cookie |
|---|---|
| Meta (Facebook) Pixel | Meta Platforms Inc.Ad conversion tracking and remarketing3 months_fbp, fr |
| TikTok Pixel | TikTok Technology LtdAd conversion tracking13 months_ttp |
| LinkedIn Insight Tag | LinkedIn Corp.Ad conversion tracking6 monthsli_sugr, bcookie, lidc |
Tämä sisältö tulee ulkoisesta palvelusta. Se ladataan vasta, kun sallit luokan ”{category}”.