Konstellaatiot – uusia näkökulmia ja oivalluksia elämään

Konstellaatio on kokemuksellinen menetelmä, jossa elämäntilannetta tarkastellaan uudesta näkökulmasta. Ryhmässä osallistujat rakentavat tilanteesta näkyvän kokonaisuuden, jonka kautta voi nousta esiin uusia oivalluksia, näkökulmia ja ratkaisuja.

Työskentelyn lähtökohtana on nähdä tilanne sellaisena kuin se on. Siitä voi vähitellen avautua uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia.Työskentelyn aihe voi liittyä esimerkiksi ihmissuhteisiin, työhön, päätöksentekoon tai elämässä toistuviin tilanteisiin.

Voit osallistua omalla teemallasi tai tulla mukaan edustajaksi. Myös edustajana osallistuminen on monelle merkityksellinen kokemus.

Konstellaatioita järjestetään Ahtialan asemalla sekä Zoomissa.

Lisätietoa

Olen käynyt kaksivuotisen kvanttikonstellaatio-ohjaajakoulutuksen. Työskentelyssäni tärkeintä ovat turvallinen ilmapiiri, hyväksyvä kohtaaminen ja tilan antaminen sille, mikä haluaa tulla näkyväksi. Ahtialan asemalla mukana voi vierailla myös muita ohjaajia.

Ajankohtaiset tapahtumat, hinnat ja ilmoittautuminen löytyvät alta.

Voit myös varata oman ryhmän. Oma konstellaatio voidaan järjestää, kun mukana on vähintään kolme omaa teemaa. Ota silloin yhteyttä

Menetelmä sopii täysi-ikäisille, psyykkisesti terveille ja ei-raskaanaoleville. Osallistuminen ei vaadi mitään osaamista.

Lämpimästi tervetuloa sellaisena kuin olet.

MaTiKeToPeLaSu
30123456
78910Konstellaatio LIVE – oma teemaTo 10.12.2026Konstellaatio LIVE – oma teema111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Vapaa Täynnä Suljettu Mennyt

Tulevat tapahtumat

SISKONI JA MINÄ Yksilökonstellaatio 8.11.2026 klo 15-16

8.11.2026 15:00–16:00Konstellaatiot

120 €

SYRRAN & JAG - Siskoni ja minä Yksilökonstellaatio kahdella ohjaajalla, verkossa tai livenä Lahdessa. Yhdelle. Kahden kanssa. 8.11.2026 klo 15.00–16.00 Systeeminen konstellaatiotyö…

Näytä

SISKONI JA MINÄ Yksilökonstellaatio 8.11.2026 klo 16.15-17.15

8.11.2026 16:15–17:15Konstellaatiot

120 €

SYRRAN & JAG - Siskoni ja minä Yksilökonstellaatio kahdella ohjaajalla, verkossa tai livenä Lahdessa. Yhdelle. Kahden kanssa. 8.11.2026 klo 16.15–17.15 Systeeminen konstellaatiotyö…

Näytä

SISKONI JA MINÄ Yksilökonstellaatio 8.11.2026 klo 17.30-18.30

8.11.2026 17:30–18:30Konstellaatiot

120 €

SYRRAN & JAG - Siskoni ja minä Yksilökonstellaatio kahdella ohjaajalla, verkossa tai livenä Lahdessa. Yhdelle. Kahden kanssa. 8.11.2026 klo 17.30–18.30 Systeeminen konstellaatiotyö…

Näytä

Konstellaatio LIVE – oma teema

13.11.2026 17:00–20:00Konstellaatiot

65 €

LIVE konstellaatio Ahtialan asemalla – oma teema. Teemana voi olla esim. terveys, raha ja ihmissuhteet. Tai onnettomuusalttius, selittämättömät tapahtumat tai ylisuuret tunteet, toistuvat hankaluudet tai vammat, tai mikä tahansa asia joka hankaloittaa elämääsi tässä hetkessä.

Näytä

Konstellaatio LIVE – oma teema

29.11.2026 12:00–16:00Konstellaatiot

65 €

LIVE konstellaatio Ahtialan asemalla – oma teema. Teemana voi olla esim. terveys, raha ja ihmissuhteet. Tai onnettomuusalttius, selittämättömät tapahtumat tai ylisuuret tunteet, toistuvat hankaluudet tai vammat, tai mikä tahansa asia joka hankaloittaa elämääsi tässä hetkessä.

Näytä

Konstellaatio LIVE – oma teema

10.12.2026 17:00–20:00Konstellaatiot

65 €

LIVE konstellaatio Ahtialan asemalla – oma teema. Teemana voi olla esim. terveys, raha ja ihmissuhteet. Tai onnettomuusalttius, selittämättömät tapahtumat tai ylisuuret tunteet, toistuvat hankaluudet tai vammat, tai mikä tahansa asia joka hankaloittaa elämääsi tässä hetkessä.

Näytä

Saatavilla myös sopimuksen mukaan

Konstellaatio ryhmässä, ZOOM oma teema

Konstellaatiot

60 €

KENTTÄ ON AUKI. Osallistuminen Zoomin kautta omalla teemalla. Konstellaatiossa kentäksi kutsutaan yhteistä työskentelytilaa, joka syntyy, kun kokoonnumme tarkastelemaan tuotua teem…

Näytä

SYRRAN & JAG Konstellation för en, online

Konstellaatiot

120 €

SYRRAN & JAG Systemisk konstellation online För en. Med två. 120 eur. 45-60 min. Systemiskt konstellationsarbete är ett sätt att synliggöra vad som driver oss och vad som hindrar o…

Näytä

Systemisk konstellation i grupp – eget tema, Online

Konstellaatiot

60 €

Konstellationsfältet är öppet. Pris 60 EUR I en systemisk konstellation undersöker vi det som påverkar oss i livet, också sådant som kan vara svårt att förstå enbart genom att tänk…

Näytä

Menneet tapahtumat

Konstellaatio LIVE ei omaa teemaa

Konstellaatiot

25 €

LIVE-konstellaatio Ahtialan asemalla – osallistujana. Konstellaatioon voi osallistua myös ilman omaa teemaa edustajana.

Näytä

Tilaa uutiskirje

Saat tietoa Ahtialan Aseman kursseista, työpajoista, tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista. Kirjeissä jaan myös puutarhan kuulumisia, vuodenaikojen mukana syntyviä havaintoja, käytännön vinkkejä ja ajatuksia aseman arjesta. Uutiskirje ilmestyy silloin, kun asemalta on jotain kertomisen arvoista – ei turhan usein.

Tervetuloa mukaan Ahtialan Aseman tarinaan.